7.11.2014

Ompeluja


Käsi on ollut kuukauden verran kipeä ja olen yrittänyt sitä lepuuttaa, joten neulominen on ollut nyt tauolla. Ennen taukoa tikuttelinkin kolme uutta revontulihuivia peräjälkeen. Kuvat on vaan vielä ottamatta, mutta seuraavana aurinkoisena päivänä käyn ne kuvaamassa.

Alkuun luulin että käsi oireilee rannekanavaoireyhtymästä, mutta google-diagnoosi ei oikein täsmännyt kun puutuvat sormet olivat pikkurilli ja nimetön. Näyttäisi siis enemmänkin kyynärhermon oireilta ja koska omahoito ei ole kokonaan oireita parantanut niin täytyy tässä varata aikaa hierojalle.

Koska tekemättömyys alkoi pidemmän päälle ärsyttämään niin ompelin tänään yhden kassin ja yhden pussukan.







1 kommentti:

  1. No voi kurjuus. Toivottavasti käsi paranee pian. On tosi tylsää kun ei pysty toimimaan halunsa mukaan.

    VastaaPoista