9.1.2012

Uusi blogi perustettu

Pidemmän aikaa olen jo miettinyt lisäänkö käsityöt jo olemassa olevaan blogiin koirajuttujen kanssa rinnan, mutta ei se lopulta tuntunut hyvältä ajatukselta. Nyt kun olen entistä enemmän seuraillut muiden käsitöihin enemmän ja vähemmän hurahtaneiden blogeja päätin perustaan omille käsitöilleni ihan oman blogin.

Käsityöt ovat kuuluneet elämään siitä asti kun virkkaamaan opin, joskus eka-tokaluokkalaisena. Vähän myöhemmin opettelin äitin avustuksella neulomisen eikä siitä montaa vuotta mennyt kun mummon neuvojen mukaan villasukan kantapääkin oli hallussa. Myös opelukone ja kangaspuut on tuttu juttu ala-asteen kesälomilta kun käsityökeskuksessa ompeluviikkoja vietin.

Käsitöiden lisäksi arkeen kuuluu kaksi shetlanninlammaskoiraa joiden kanssa harrastetaan agilityä. Agilityn myötä olen joutunut syvälle myös seuratoimintaa ja tapahtumien järjestämiseen. Käsitöiden vastapainoksi työskentelen tutkijana fysiikan laitoksella. Vai olisiko käsityöt kuitenkin töiden vastapainoksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti