13.10.2012

Puikoilla tossukoita ja revontulihuivi

Viimeaikoina on valmistunut useammatkin tossukat (lyhytvartiset villasukat). Osa odottaa joulupukin lahjasäkkiä, mutta kahdet sukat menivät JATin lokakuun kisojen tuomareille tuomarilahjoiksi. Toivottavasti lämmittävät meidän mukavien tuomarien varpaita kotona tai kisareissuilla.

Joulua varten puikot heiluvat vielä lisää. Tuskimpa se kennellekkään enää yllätys on että Lauran neulomuksia jouluna pussista putkahtaa. On niitä jo niin monena jouluna jokaiselle putkahtanut. Mutta onko malli muuttunut tai millaisellla kuviolla tällä kertaa. Se saanee odottaa jouluun saakka.

Paksumpien neulomusten lisäksi puikoilla on myös kolmas revontulihuivi. Tällä kertaa ihan oikeasta vironvillasta. Olisiko 5 mallikerta nyt menossa. Vielä vähän matkaa neulon jotta huivista tulee riittävän suuri. Tämän huivin olisi tarkoitus jäädä omaan käyttöön ja haluan suuren huivin.

Neulomusten lisäksi korjaillin treenikaverin treeniliivit taas käyttökuntoon. Pieniä korjauksia myös Ketun ja Rallin takkeihin jotta takit pysyvät menossa mukana syksyn viilenevissä treeni-illoissa.

Tänään koottiin IKEAn EXPEDIT-hyllystö yhdistettyyn toimisto/koirienhuone/vierashuoneeseen. Sekä asennettiin jalat 235 cm pitkään työpöytään. Nyt mahtuu tietokone ja tulostin sekä ompelukone olemaan kaikki esillä yhtäaikaa ja työtilaa riittää. Käsityö- ja toimistotavarat sitten tuossa hyllykössä. Koirat kun huonetta myös käyttävät niin halusin mahdollisimman helppohoitoisen lattiatason. Pöydässä on pelkät jalat, joten lattian imurointi ja luuttuaminen nurkkia myöten on helppoa. Vielä kun Loitsu saadaan oppimaan sisäsiistiksi niin virkkaan koirille Esteri-kuteesta huoneeseen maton.

1 kommentti:

  1. Sulla puikot suihkii menemään :) Mä olen saanut aikaa vasta muutamat lapaset ja muutamat sukat :)

    VastaaPoista